top of page

Anja 217 – talousosaaja (KTM)
ja nuorisotyön puolestapuhuja

Haluan rakentaa Espoosta kaupungin, jossa nuorten hyvinvointiin panostetaan, opiskelurauha taataan ja yrittäjyys kukoistaa. Tuen oikein kohdennettuja ja taloudellisesti järkeviä ratkaisuja, jotka takaavat jokaiselle nuorelle mahdollisuuden menestyä ja voida hyvin.

​

Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri (KTM) ja tehnyt urani taloushallinnon johtotehtävissä ja yrittäjänä. Kykenen luottamustehtävissä valitsemaan ja perustelemaan ne ratkaisut, joilla saamme eniten aikaan ja resurssit parhaiten kohdennettua. Nuorten hyvinvointi on minulle sydäntä lähellä.

​

Korona-aika kriiseineen herätti minut ja tein uramuutoksen - ryhdyin opiskelemaan yhteisöpedagogiksi nuoriso- ja järjestötyön ohjelmassa. Olen opiskeluaikanani työskennellyt Aseman Lapsissa sekä Helsinki Missiossa ja kohdannut paljon nuoria, jotka tarvitsevat kattavaa tukea päästäkseen eteenpäin elämässä. Itselläni on kolme lasta, jotka ovat jo nuoria aikuisia. Heidän kauttaan olen myös päässyt seuraamaan nuorten elämää ja niihin liittyviä haasteita läheltä. Olenkin päättänyt lähteä kunnallisvaaliehdokkaaksi edistääkseni erityisesti lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Miettinen Anja_2  vaalikuva.jpg

Anja Miettinen, RKP

Tule mukaan tekemään tulevaisuutta – ihan jokaiselle nuorelle!

Ota yhteyttä


Haluatko kysyä lisää? Lähetä viesti, ja vastaan mielelläni!

Somekanavat

  • Facebook
  • Instagram
  • LinkedIn
bottom of page