top of page

 ANJAN KOLME PÄÄTEESIÄ 

1. Nuorten hyvinvointi ja mielenterveys raiteilleen

Panostetaan ennaltaehkäisyyn ja matalan kynnyksen tukeen

Nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvussa, lähes neljännes nuorista kärsii jostakin mielenterveyden ongelmasta. Nuorisobarometri 2023 tulokset ovat huolestuttavia, peruskouluikäisten ja toisella asteella opiskelevien nuorten tyytyväisyys elämäänsä oli vuonna 2023 kaikkein alhaisimmillaan vuodesta 2017 asti katsottuna. Nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistaminen on välttämätöntä, jos haluamme rakentaa kestävää tulevaisuutta. Ilman nuoria meillä ei ole veronmaksajia, toisista huolta pitäviä, uusien innovaatioiden tekijöitä eikä tulevaisuuden päättäjiä - toisin sanoen ilman nuoria meillä ei ole mitään. SIksi on tärkeää, ettei nuorten hyvinvoinnista leikata resursseja tai nuorten osallisuuden mahdollisuuksia heikennetä. Sen sijaan tulee panostaa siihen, että ihan jokainen nuori voi hyvin ja pysyy yhteiskunnan kelkassa mukana. Ennaltaehkäisevä työ on vaikuttavaa. Syrjäytymisen ehkäisyyn panostaminen on inhimillisesti ja taloudellisesti kestävin ratkaisu, siksi sen riittävä resursointi Espoossa on tärkeää. Matalan kynnyksen apua nuorille tulisi lisätä tekemällä enemmän esim. yhteistyötä nuorisotyötä tekevien järjestöjen kanssa. Myös varhainen mielenterveystaitojen oppiminen vähentää riskiä mielenterveysongelmien kehittymiselle ja voi pitkällä aikavälillä vähentää terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden kustannuksia. Liikunta pitää myös saada vahvemmin osaksi kouluarkea, sillä liikuntaan liittyvät myönteiset mielikuvat ja jo lapsena omaksuttu liikunnallinen elämäntapa edesauttavat terveyttä aikuisena.Varhaiskasvatuksella ja kouluilla voi olla keskeinen rooli paitsi nuorten hyvinvoinnin, myös yhteiskunnan sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden vahvistamisessa.

​​​

Mikä parantaa nuorten hyvinvointia?

  • Ennaltaehkäisevän nuorisotyön kuten etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan riittävä resursointi (monialainen yhteistyö)

  • Nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelujen riittävä resursointi

  • Mielenterveystarkastukset kouluihin

  • Yhteistyötä järjestöjen, kuntien ja hyvinvointialueiden kesken tiivistettävä, jotta avun saamisen polku olisi nuorille selkeämpi

  • Matalan kynnyksen ja myös anonyymin avun lisääminen, (esim. keskusteluapu)

  • Yksinäisyyden vähentäminen keskiöön hyvinvointialueiden ja kuntien päätöksenteossa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa työskenteleville koulutusta ja välineitä yksinäisyyden tunnistamiseen, puheeksi ottamiseen ja siihen puuttumiseen varhaisessa vaiheessa. 

  • Osallisuuden vahvistaminen tarjoamalla mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksentekoon, esim. nuorisovaltuustoissa, kuulemistilaisuuksissa.

  • Nuorisokulttuurin ja moninaisten taustojen ja identiteettien tukeminen 

  • Kansanterveys koulun strategiaan: vaikutetaan opetusohjelmiin paikallisin päätöksin

  • Liikunnan integrointi oppiaineiden opetukseen

  • Liikunnallisen välituntitoiminnan järjestäminen

  • Lisää liikuntaa iltapäivätoimintaan sekä ala- että ylä-asteelle että toiselle asteelle  (Harrastamisen Suomen mallin laajentaminen)

  • Liikuntapaikat moderneiksi ja riittäviksi

  • Liikuntatapahtumat ja -kampanjat

Anja Miettinen, RKP

Kom med och skapa framtiden – för varje ungdom!

Kontakta oss

​

Har du frågor? Skicka ett meddelande, jag svarar gärna!

Sociala medier

  • Facebook
  • Instagram
  • LinkedIn
bottom of page